It's a boy...no, it's a girl...no, it's a medi!

Otsikossa siis se tärkein, mistä olen superonnellinen. Mysli mitattiin reilu viikko sitten virallisesti mediksi. Koiran rakenteen kannalta tää on loistava uutinen. Ohjaajan kannalta huono. Pitää vissiin opetella juoksemaan. Ja vinkkinä itselleni vain, jos joskus vielä mittautat koiran, tee se heti kun koira on 18kk, ettei tarvi montaa vuotta panikoida asian kanssa. 

Tästä päästäänkin seuraavaan paniikin aiheeseen. Viralliset kisat? Ai mitkä? Ai mikä lisenssi? Ai mekö muka? Eihän koirakaan ole vasta kun kohta kolme... Olen pitänyt virallisia kisoja aina sellasena kaukaisena, taivaanrannassa siintävänä epätarkkana möykkynä, mutta ehkä se möykky alkaa tästä pikkuhiljaa tarkentumaan. Pakka on pysynyt yllättävän hyvin treeneissä kasassa, ja yleensä(lue aina) sen hajoamiseen syypää olen minä. Mutta heeei, ei nyt ainakaan vielä tänä vuonna. 

Jätämme ahistavan aiheen vielä epämääräiseksi, joskin jo lähestyttäväksi möykyksi ja lopuksi ylistämme Rovaniemen kauneutta viime lauantailta. Siis timantteja joka puolella. Ei ole kauniimpaa. Kuvittele tuonne taakse vielä porotokka jolkottelemaan (ja joo, en huijjaa yhtään, ne oli siellä!) niin ai, kun mieli, sielu, keho, ruumis ja ajatukset lepäävät. 

Suopursut, yök sanoo Mysli. 

Täältä tullaan

Suurtakin suuremman yleisön painostuksen ansiosta yritän elvyttää blogin henkiin. Elvytystaidoistani en kuitenkaan hirveästi ylpeile, joten katsotaan miten käy. 1,5 vuoden tilannepäivitys vaatisi liikaa muistelua, pohdintaa ja aikaa, joten jätän sen sikseen ja siirryn suoraan nykyhetkeen. 

Tai en ihan nykypäivään, oikeastaan mennyt kesä ja uudet lajit ovat mainitsemisen arvoinen seikka. Me ollaan nimittäin löydetty vesipelastus. Se on huippukivaa koirasta ja se on huippukivaa ohjaajasta, joten mitä muuta tarvitaan? Alussa olin hieman epäileväinen Myslin koon suhteen, pärjäisikö se pieni raasu siellä vedessä, mutta epäilykset osottautuivat täysin turhiksi. Parin ensimmäisen kerran arastelujen jälkeen neiti on näyttänyt sinnikkyytensä ja periksiantamattomuutensa ja loppukesästä hinattiin venettä rantaan jo ihan kunnolla. Vepessä Mysli myös pysyy mielestäni juuri oikeassa vireystilassa, eikä kuumene liikaa (kuten agilityssa usein, juu). Ja mikä tärkeintä, nyt saadaan hyödynnettyä vesi elementtinä, ilman päätöntä pallon perässä juoksentelua. Kyllä me vielä sinne soveltuvuuskokeeseen mennään! Ainoana miinuspuolena on lyhyt kausi, joen vesi kun kylmenee melko nopeasti täällä Pohjolassa. 

Vesipeto tositoimissa esineen viennissä 

Toinen testaamisen arvoinen ja positiivisia viboja herättävä laji on ollut pk-jälki. Selkä huutaa hoosiannaa nakkien tiputtelusta kantapäiden alle, ja pää on aivan sekaisin uuden lajin takia, mutta on se kyllä ollut sen arvoista. En tiedä, riittääkö omistajan rahkeet/maltti/pitkäjänteisyys/kiinnostus sen toko-osuuden treenaamiseen, mutta omaksi iloksi jäljen teko on kyllä huippu harrastus. Ja täytyneekö tässä kohtaa enää mainita mitään siitä vireystilasta, se on melko bueno. Kuumakalle on osannut keskittyä aivan yli odotusten ja metsässä rämpiessä voi oiken nähdä sen pienten aivojen raksuttavan täysillä. Pitkälle ei olla vielä päästy, mutta kuulemma myös talvella voi treenata, joten ei muuta kuin selkää hierotuttamaan.

Siinä kesä lyhyesti, loppuun vielä kuvapläjäys viime viikon Lappeenrannan reissulta. Toivotaan, että seuraava päivitys ei tule taas 1,5 vuoden kuluttua.